Jos uutiskirje ei näy oikein, klikkaa tästä.
KIRJASTOSTA ON MONEKSI Lappeenrannan maakuntakirjasto
 

Monitaituri Tommi Liimatta pääkirjastossa ke 8.3.

 

Tommi Liimatta kertoo työstään Lappeenrannan pääkirjaston lainaushallissa ke 8.3. klo 18-19.

Tommi Liimatta on tullut tunnetuksi Absoluuttinen Nollapiste -yhtyeen laulajana, sanoittajana ja säveltäjänä. Muusikon uran lisäksi Liimatta on myös sarjakuvapiirtäjä, kuvataiteilija ja kirjailija.

Uusimpia kirjoja Liimatalta ovat mm. Jeppis 2, Rautanaula ja Sami Yaffan elämäkerta.

Tervetuloa!

Kuva: Ville Juurikkala

 
   

Tuulikki Närhinsalo kertoo Einojuhani Rautavaarasta ti 21.3.

 

Tuulikki Närhinsalo kertoo tiistaina 21.3. klo 18-19.45 pääkirjaston lainaushallissa säveltäjä Einojuhani Rautavaaran elämäntyöstä.

Tuulikki Närhinsalo on tuttu ja suosittu esiintyjä Lappeenrannan kirjastossa. Sibelius-Akatemian intedentti emerita osaa kertoa musiikin maailmasta mielenkiintoisesti. 

Kuvassa Einojuhani Rautavaara (1928–2016), kuvaaja tuntematon.

Paikallinen ryhmä soittaa musiikkiosastolla to 23.3.

 

Torstaina 23.3. klo 18-19 esiintyy pääkirjaston musiikkiosastolla Paikallinen Ryhmä Lappeenrannasta.

Paikallinen ryhmä esittää maailmanmusiikkia.

Tervetuloa mukaan!

Kuva: Esa Kiiveri.

Hiisien ilta pääkirjastossa ti 28.3.

 

Lappeenrannan pääkirjaston Heili-salissa järjestetään avoin yleisötilaisuus Hiisienpäivänä 28.3. klo 18-19.

Hiidet eivät kuulu ainoastaan tuhansien vuosien taakse, vanha kansa on tuntenut uhripaikkoja vielä 1900-luvulla. Jokainen voi nykyisinkin edistää hiisien säilymistä ja suojelua.

Taivaannaula ry:n puheenjohtaja Mikko Solja esittelee Taivaannaulan toimintaa ja Hiisi-hanketta. Ella Karjalainen näyttää paikallisista hiisistä ottamiaan valokuvia. Nähtävänä myös Taivaannaulan kokoama video Suomen hiisistä.

Tervetuloa tutustumaan hiisiin!

Kuva: Jorma Utunen.

Lue lisää>>

Tietoa Terijoella-näytelmän kantaesityksestä ma 13.3.

 

Maanantaina 13.3. klo 18-19 Helena Anttonen kertoo Terijoella-näytelmästä pääkirjaston lainaushallissa. Terijoella-näytelmän kantaesitys ja ensi-ilta on 25.3. Lappeenrannan kaupunginteatterissa.

Näytelmässä eletään kesää 1933. Eksoottinen rajaseutu kiehtoo ja pitsihuvilat täyttyvät matkailijoista. Leskirouva Alman pensionaatissa kesävieraat ja paikkakuntalaiset elävät saman katon alla. Toiset viettävät lomaa, toiset elävät arkea, mutta kesäpäiviin ja -öihin kätkeytyy myös salaisuuksia ja elämän suuria käännekohtia...

Näytelmän käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Helena Anttonen.

Tapahtumia maaliskuussa 2017

 

ma ja to klo 14.30
It-opastusta kirjastosta. Vapaaehtoiset it-opastajamme neuvovat henkilökohtaisesti ongelmatilanteissa ja laitteiden käytössä. Varaa aika tietopalvelusta!
Lue lisää >>

ti 7.3. ja 21.3. klo 16-17
Kielikahvilassa puhutaan suomea pääkirjaston ala-aulan kokoustilassa. Tervetuloa mukaan!
Lue lisää >>

ti 7.3. klo 17-18
Venäjänkielinen kielikahvila kokoontuu pääkirjastolla. Tule mukaan!
Lue lisää >>

ti 7.3. klo 17-20
Pelikellarissa pelataan kaikenlaisia pelejä ja se sopii kaikille yläkouluikäisestä alkaen! Kokoontumiset pääkirjaston Tarinasalissa. 
Lue lisää >>

ke 8.3. klo 9.30
Kirjastomummon satuhetki pääkirjaston Tarinasalissa.

ke 8.3. klo 16.30-20
Sarjispajat nuorille Lappeenrannan pääkirjastossa. Tule piirtämään sarjakuvaa taiteilija Soli Pertun ohjauksessa! Pajoja vielä ke 8.3. ja 22.3. Ilmoittaudu pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolle. Mukaan mahtuu!
Lue lisää >>

to 9.3. klo 18-19.30
Kirjailija Petter Sairanen kertoo luonnon, retkeilyn ja Saimaan kautta välittyvästä hyvinvoinnista pääkirjaston Tarinasalissa. HYVINVOINTIA JA HYVÄÄ MIELTÄ -luentosarja yhteistyössä Etelä-Karjalan kansalaisopiston kanssa. Tervetuloa!

ti 14.3. klo 17-19.30
Aikuisten kevään elokuvakerho on nyt täynnä. Keväällä katsomme 100-vuotiaan Suomen kunniaksi suomalaisia elokuvia.
Lue lisää >>

ti 14.3. klo 18-19.30
Lukukoirailta pääkirjaston Tarinasalissa. Kaverikoirat kuuntelevat ääneenlukemista.

ke 15.3. klo 9.30 ja 10.15
Lasten elokuva-aamut: kaksi esitystä pääkirjaston Heili-salissa, sama animaatioelokuva alle kouluikäisille. 
Lue lisää >>

ti 21.3. ja 28.3. klo 17-18
Satuja venäjäksi pääkirjaston Tarinasalissa. Satutuokiot sopivat yli 3-vuotiaille lapsille. Tervetuloa!

ke 22.3. klo 18-18.30
Kirjastomummon satuhetki pääkirjaston lastenosastolla.

to 23.3.2017 klo 18-19.30
Riitta Kokko luennoi: Tervettä elämänvoimaa kehon ja mielen sovusta pääkirjaston Tarinasalissa. HYVINVOINTIA JA HYVÄÄ MIELTÄ -luentosarja yhteistyössä Etelä-Karjalan kansalaisopiston kanssa. Tervetuloa!

ma 27.3. klo 18-19
Englanninkielinen kielikahvila pääkirjaston ala-aulan kokoustilassa.
Lue lisää >>

to 30.3. klo 14 ja 17.30
Pääkirjaston lukupiirit Heili-salissa, klo 14-15 keskustellaan Hooperin kirjasta Etta ja Otto ja Russell ja James ja klo 17.30-18.30 Moriartyn kirjasta Nainen joka unohti.
Lue lisää >>

to 30.3. klo 17-18
Yhteislaulut Tarinasalissa Antti Taipaleen johdolla. Tervetuloa laulamaan!
Lue lisää >>

 

Kirjaston Instagram!

 

Kaiken kaikkiaan ihmiset tahtovat olla hyviä, mutta eivät liian hyviä eivätkä kaiken aikaa.

- George Orwell

 

Jokaiselle jotakin ja paljon muuta!

 

Lappeenrannan maakuntakirjasto
Valtakatu 47 (PL 237), 53101 Lappeenranta
puh. 05 616 2341 (neuvonta)

www.lappeenranta.fi/kirjasto
kirjasto@lappeenranta.fi

Jos et jatkossa halua Lappeenrannan maakuntakirjaston uutiskirjettä, klikkaa tästä.