No images? Click here Kevätterveiset Modulightilta!Sijoittajauutiskirje - Toukokuu 2023 Ihana kesä on alkamassa, ja halusimme kertoa teille kaikille, mitä Modulightissa on tapahtunut viime uutiskirjeemme jälkeen. Aluksi haluamme jakaa tämän Teknologiateollisuus ry:n videon, jossa esitellään tulevaisuuden teknologioita – hauska pläjäys vierailulta lasertehtaallamme. Vuoden toistaiseksi suurin uutinen on, että tammikuussa saimme Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviranomaisen (FDAn) myyntiluvan (PMA) Yhdysvalloissa laserlaitteellemme, joka on tarkoitettu kostean silmänpohjan ikärappeuman (AMD) hoitoon. Arvioimme aloittavamme tuotteen lanseerauksen kumppanimme kanssa Yhdysvalloissa vuoden 2023 ensimmäisen puoliskon aikana. Myyntilupa oli merkittävä edistysaskel meille ja koko alalle, koska FDA on nyt itse asiassa myöntänyt luvan pilvipalvelujen hyödyntämiseen terveydenhuollon alalla. Vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen tuloksemme julkaistiin 28. huhtikuuta. Lyhyesti sanottuna liikevaihtomme kasvoi edellisestä neljänneksestä, mutta pitkän myyntisyklimme ja asiakasprojektien viivästysten vuoksi emme aivan yltäneet vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen tasolle. Olemme jatkaneet investointeja kasvustrategiaamme, mikä vaikuttaa kannattavuuteemme, mutta arvioimme vaikutuksen laskevan loppuvuotta kohti. Tuotekehitysputkemme pysyi 27 käynnissä olevassa projektissa, ja arvioimme muutamilla projekteilla olevan merkittävää liikevaihtopotentiaalia vuonna 2023. Asiakkaamme ovat iloksemme olleet aktiivisempia, mikä näkyy alan messujen kävijämäärissä ja kliinisessä kehitystoiminnassamme. Tällä hetkellä meitä työllistää Tampereella heinäkuussa pidettävän 18. International Photodynamic Association World Congress -tapahtuman järjestäminen. Odotamme Tampereelle arviolta 400 lääketieteen tutkijaa ja lääkäriä jakamaan tutkimustuloksia ja uusia löytöjä lääketieteen ja teknologian alalta. Vuosikertomuksemme julkaistiin 15. maaliskuuta. Voit lukea vuosikertomuksen verkkosivuiltamme. Vuosikertomuksessa on myös kattava kuvaus vastuullisuusohjelmastamme ja vuonna 2022 tekemistämme toimenpiteistä. Konkreettinen osoitus ympäristövastuustamme on meille myönnetty Green Office -sertifikaatti. Green Office on WWF Suomen ympäristöohjelma, jonka tavoitteena on pienentää työpaikkojen hiilijalanjälkeä ja kuluttaa luonnonvaroja kestävästi. Varsinainen yhtiökokouksemme pidettiin 2. toukokuuta. Hallitukseen valittiin uudelleen Jyrki Liljeroos, Seppo Orsila, Pia Kantola ja Timur Kärki sekä uutena jäsenenä Anne Leskelä. Vahva kiinnostus projektejamme ja asiakkaidemme sovelluksia kohtaan on jatkunut. Tällä kertaa haluamme nostaa esiin fotoimmunoterapian, syövän hoidon, joka on yksi strategisista ydinsovellusalueistamme. Anne Leskelä #KillCancer - mistä siinä on oikein kyse?Syöpä koskettaa lähes kaikkia meistä: noin 40 prosenttia ihmisistä sairastuu syöpään elämänsä aikana. Syöpä on maailman toiseksi yleisin kuolinsyy. Siksi me Modulightilla haluamme taistella syöpää vastaan tieteen ja teknologian avulla. Meillä on asiakkaita ja projekteja, jotka liittyvät moniin syöpätyyppeihin, esimerkiksi keuhkosyöpään, virtsarakon syöpään, glioblastooman ja silmäsyöpiin. Tähän mennessä Modulightin kliinistä pilveen yhdistettyä ML7710 -laseralustaa on käytetty yli kymmeneen syöpäindikaatioon. Modulightin ML7710-alusta ja Modulight Cloud mahdollistavat monitasoisten lääkkeenluovutusjärjestelmien käytön, jotka kaikki toimivat laseraktivoimalla lääkkeen tai vasta-ainekompleksin paikallisesti syöpäkasvaimessa. Laservalo aktivoi lääkemolekyylin, joka alkaa tuhota syöpäsoluja. Tätä kutsutaan fotodynaamiseksi hoidoksi (ensimmäisen sukupolven lääkkeet) tai fotoimmunoterapiaksi (toisen sukupolven lääkkeet), ja se voidaan yhdistää muihin menetelmiin, kuten liposomaaliseen lääkkeen kuljettamiseen, tehostamiseen ja paremmin kohdennettavaan kemoterapiaan ja immunoterapiaan (kolmannen sukupolven lääkkeet). Kliininen ML7710 -laseralusta on saanut FDA:n myyntiluvan tiettyihin indikaatioihin ja CE-merkinnän myös näihin indikaatioihin. Lisäksi haluamme jakaa lyhyen artikkelin erittäin mielenkiintoisista käynnissä olevista glioblastooman kliinisistä tutkimuksista. Glioblastooma on aivosyövän aggressiivisin muoto, jolla on huono elinajanodote, ja se on mahdotonta poistaa kokonaan kirurgisesti. Uusia tapoja auttaa glioblastoomapotilaita ovat 1) poistoleikkauksen yhdistäminen fotoimmunoterapiaan ja 2) ei leikattavissa olevien glioblastoomakasvainten hoito yksinomaan fotoimmunoterapialla. Molemmissa tapauksissa potilaalle annetaan suonensisäisesti valoaktivoituva syöpälääke (Gliolan), joka kerääntyy kasvaimeen. Sitten suurin osa kasvaimesta poistetaan kirurgisesti ja sen reuna-alueet hoidetaan aktivoimalla syöpälääke laservalolla. Joissakin tapauksissa kasvainta hoidetaan pelkällä fotoimmunoterapialla ilman poistoleikkausta. Lopuksi toivotamme kaikille hyvää kesää! Toivottavasti tapaamme verkossa tai livenä! Ja tervetuloa heinäkuussa Tampereelle! Parhain terveisin, |