Jos uutiskirje ei näy oikein, klikkaa tästä.
KIRJASTOSTA ON MONEKSI Lappeenrannan kaupunginkirjasto
 
Luminen metsä

Koronarajoitukset pysyvät tammikuussa

 

Tammikuun tapahtumat siirtyvät etämuotoisiksi tai peruuntuvat. Kirjasto tiedottaa uusista rajoituksista kotisivuillaan ja muilla kanavilla.

Rajoitukset tammikuussa 2022
Ajalla 13.12.2021-23.1.2022 Lappeenrannan kirjastoissa
- tehostetaan pintojen puhdistusta
- edellytetään kasvomaskin käyttöä ja turvavälien huomioimista sekä
- toivotaan asiakkailta lyhyitä asiointeja.

Kirjastoautossa, lukusaleissa sekä vastaavissa erillistiloissa henkilömäärä rajoitetaan kymmeneen henkilöön.

Lähikirjastojen omatoimiaika on poissa käytöstä.

 
   

Verkkokirjastoon suomalaisia tiedelehtiä

 

Finna tarjoaa pääsyn nyt myös suomalaisten tiedelehtien sisältöön.
Muutamalla klikkauksella voit lukea yli sataa suomalaista tieteellistä lehteä ja vuosikirjaa omassa Heili-verkkokirjastossasi.

Julkaisut edustavat eri tutkimusaloja, luettavissa ovat mm. Tieteessä tapahtuu, Helsinki Law Review, Politiikka, Tiedepolitiikka ja Työelämän tutkimus.
Valtaosa sisällöistä on avoimesti saatavilla välittömästi, osassa sisältö tulee avoimesti saataville viiveellä.

Journal.fi:tä ylläpitää Tieteellisten seurain valtuuskunta.

Verkkokirjastossa lehdet löytyvät sivun oikean reunan KIRJASTO-rajauksen alta "Journal.fi" tai hakusanoilla.

Aluevaali vaalipaneeli

 

Ti 11.1. klo 18 kirjaston Facebook-livessä. Ensimmäiset aluevaalit ovat historiallinen käännekohta. Tämän vuoksi ne ansaitsevat rehellisen keskustelun äänestäjien ja ehdokkaiden kesken. Lappeenrannan nuorisovaltuuston panelistit haastavat aluevaaliehdokkaita kysymyksillään ja yleisö pääsee osallistumaan keskusteluun. Kaikki Etelä-Karjalan puolueet ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa osallistua paneeliin.

Ilmoittautuneet ehdokkaat:
Rosa Pakkanen Vihreät
Linda Brandt-Ahde Kokoomus
risto temonen Vasemmistoliitto
Lauri Laitinen Perussuomalaiset
Ville Hokkanen SDP 

Elina istuu betoniportaalla

Kirjailijavieras Elina Järvi

 

To 27.1. klo 18-19.30 Kirjaston Facebook -liveen saapuu Elina Järvi esittelemään tuotantoaan ja uusinta kirjaansa Tuho ja toivo. Tuho ja toivo käsittelee huumeiden käyttöä moralisoimatta, riippuvuussairauden näkökulmasta. Mukana on eri-ikäisten huumeita käyttäneiden ihmisten omakohtaisia kertomuksia: muiden henkilöiden ohella kirjassa elämästään kertoo kansainvälisesti arvostettu muusikko Jukka Tolonen. Ääneen pääsevät myös poliisit, tutkijat ja päihdelääkärit, heidän joukossaan Subutex-lääkärinä tunnetuksi tullut Pentti Karvonen.

Myyrä pitää palloa

Myyrän etäsatutuokio "Talvista tarinaa"

 

Ke 19.1. Myyrän etäsatutuokio "Talvista tarinaa". Kirjaston Nukketeatteri Hattaran etäesitys on Teamsissa, mukana on tarinaa, loruja ja lyhyitä satuja. Sopii lapsille iältään yli 2-vuotiaille.Pyydä linkki sähköpostiisi kirjasto.lastenosasto@lappeenranta.fi.

lumisessa metsässä nuotiopaikka ja tuli

 

Heili-kirjastoilla on uusi lukuhaaste vuodelle 2022.
Liity facebook-ryhmään tästä >>

 

Tapahtumia tammikuussa 2022

 

Kaikki tammikuun lukupiirit ja kielikahvilat on peruttu.

11.1.2022
Pelikellari. Tule pelaamaan lautapelejä koronaturvallisesti.
Lue lisää >>

 

Kirjaston Instagram!

 

”Jos tietäisin hänen tietävän, että minä kiipeän näiden vuorten yli hänen takiaan, niin silloin minä voisin kiivetä.” -Muumipeikko, kirjasta Taikatalvi (1957)

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Uutiskirjeen rekisteri- ja tietosuojaseloste

 

Jokaiselle jotakin ja paljon muuta!

 

Lappeenrannan kaupunginkirjasto
Valtakatu 47 (PL 237), 53101 Lappeenranta
puh. 05 616 2341 (neuvonta)

www.lappeenranta.fi/kirjasto
kirjasto@lappeenranta.fi

Jos et jatkossa halua Lappeenrannan kaupunginkirjaston uutiskirjettä, klikkaa tästä.